sunnuntai 11. joulukuuta 2011
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
ikävä lokakuu
Oho taas on menny kuukaus ilman postauksia, hupsistaaa! Mutta tosiaan tässä on ollut vähän kaikenlaista, elämää lähinnä. Olen päässyt töihin ja ollut sitten töissä, yrittänyt kirjoittaa mahdollisimman paljon jatkiksiani ja elää samalla vielä muualla kuin internetissä. Ja ollaanhan siinä sitten onnistuttukin melko hyvin, etten sanoisi :-D
Näitä kuvia on sitten vaikka muille jakaa kun ollaan oltu viettämässä tyttöjen kesken kivaa paikallisessa Onnelassa. Meno on ollut kuvien mukaista, mutta niiiiiiin kivaa!
Kaikkea muutakin hurjaa me ollaan tehty ja tullaan varmasti tässä syksyn aikana vielä tekemäänkin. Mutta. Eilen oli tiistai ja olin entisessä opinahjossani eli Rauman ammattiopistolla. Yök. Olin buukannut itselleni mallin hommia aamuksi ja raahauduinpa sitten silmät ristissä erään parturi-kampaajaopiskelijan morsian malliksi.
En ole vielä saanut kuvia kokonaisuudesta, mutta yritin itse hiukan räpsiä kampauksesta ja meikistä joitakin kuvia.
Lisäilempä sitten jotain uutta kun saan lisää kuvia koulun puolelta, nyt tämä tyttö lähtee taas illaksi töihin.
torstai 8. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


